Arvioinnin ennakkotiedot valmistuneet

2.7.2015 13.05

Verkosto on toiminut mallikkaasti

MDI Public Oy:n toteuttaman arvioinnin välitiedot ovat valmistuneet (1.7.2015). Arviointi on perustunut toimintavuosien 2012-2015 dokumenttiaineistoon, Internetsivuihin, Internet-kyselyyn ja asiantuntijahaastatteluihin. Arviointi valmistuu elokuun lopussa 2015 ja sitä käsitellään verkoston yhteisissä kokoontumisissa elokuun aikana. Lisätietoja arvioinnista löydät täältä.

Ennakkotietojen mukaan MAL-verkosto on onnistunut tehtävässään mal-suunnittelussa tiedon ja kokemusten välittäjänä. Mukana olleet kaupunkiseudut ovat kyenneet oppimaan toisiltaan ja kansallisille toimijoille verkosto on tarjonnut arvokkaan ikkunan alueille. Aluetoimijoiden kannalta verkosto on mm. auttanut hahmottamaan valtion intressiä MAL-asioissa.

Verkoston on ollut ajan hermoilla. Toiminnan painopisteet kumpuavat ajankohtaisista alueiden ja kansallisen tason tarpeista. Mukana olevat 16 kaupunkia tai kaupunkiseutua ovat erikokoisia ja -tyyppisiä erilaisine tarpeineen. Näiden tarpeiden huomioiminen näkyy monipuolisena sisältönä. Jäsenistön heterogeenisuus on haaste, mutta tyytyväisyydestä päätelleen tarpeiden huomioimisessa on onnistuttu.

Kompastuskiviäkin arvioinnissa löytyi, mutta ne eivät olleet kovin kookkaita. Suurin ongelma on toiminnan suunnittelua vaikeuttava pitkäjänteisyyden puute: rahoitus on koottu useista lähteistä aina vuosi kerrallaan. Tähän on toivottu muutosta. Tilausta MAL-verkostolle jatkossakin on tunnistettavissa mm. sopimusmenettelyiden tukijana, kokeilukulttuurin ja mal-suunnitteluun liittyvän digitalisaationkin edistäjänä. Tarvetta MAL-asioiden edistämiselle verkostomaisesti on siis myös tulevina vuosina.

Tiedotteen arvioinnin ennakkotuloksista löydät täältä.


Lisätietoja:

Tommi Ranta, 040-5882839, tommi.ranta(at)mdi.fi,

Tero Piippo, 0400-388735, tero.piippo(at)tampereenseutu.fi

Kati-Jasmin Kosonen, 040 195 2852, kati-jasmin.kosonen@tampereenseutu.fi

MAL-VERKOSTON KOORDINOINTI

  • Tero Piippo, p. 0400 388 735, tero.piippo (at) tampereenseutu.fi (opintovapaalla 7.1.-3.3.2019)
  • Kati-Jasmin Kosonen, p. 040 195 2852, kati-jasmin.kosonen (at) tampereenseutu.fi,
  • Heli Suuronen, p. 040 846 8127, heli.suuronen (at) tampereenseutu.fi
  • Tampereen kaupunkiseutu, Kelloportinkatu 1C, (Tampella), 33100 Tampere, www.mal-verkosto.fi, bemine.fi, www.kaupunkiseutu.fi